Virpi Lehti

Olen luonteeltani positiivinen, energinen ja kaikkeen hyvään uskova. Aloitin kilpatanssin harrastamisen 9-vuotiaana ja sillä tiellä olen edelleen. 10 vuoden kilpatanssiura päättyi maajuokkue edustukseen Nuoriso sarjassa. Kilpatanssin ohella aloitin Bailatino, lastentanssien ja Kilpatanssin ohjaamisen. Ikää minulla oli silloin 15 vuotta. Vuonna 2000 valmistuin Aerobicohjaaja koulutuksesta. Sen jälkeen olen käynyt lukuisia liikunta-alan koulutuksia. vuonna 2017 valmistuin Varalan urheiluopistosta Liikuntaneuvojaksi ja Vuonna 2019 Life Coach valmentajaksi. Ryhmien ohjaaminen on ollut työtäni siis jo yli 20 vuotta. Rakastan tanssia ja haluan jakaa tanssin ja liikunnan iloa muillekin. Tunneilla hikoillaan hymy huulilla, liian vakavasti ei oteta. Liikunnanohella huollamme myös mieltä. Ohjaan Bailassa tanssi ja jumppatunteja sekä kehonhuollontunteja, lasten tansseja sekä liikunnallisia syntymäpäiviä.